Reilu parikymppisenä kärsin itsekin päivittäin toistuvista ahdistavista ajatuksista
Minulla ahdistavat pakkoajatus-tyyppiset ajatukset toistuivat päivittäin. Eikä vain kerran päivässä, vaan jos olin jonain päivänä onnistunut olemaan kaksi tuntia ajattelematta niitä, onnittelin itseäni.
Tuo onnittelu tosin vaihtui muutamassa sekunnissa takaisin ahdistukseen, sillä piinaavat ajatukset olivat tulleet mieleeni sillä samalla sekunnilla, kun tajusin olleeni ajattelematta niitä jopa kaksi tuntia.
Ahdistavista ajatuksista huolimatta tein kyllä kivoja asioita: matkustelin, näin ystäviä ja kävin festareilla. Mutta minusta tuntui, etten enää pystynyt nauttimaan näistä elämän kivoista jutuista, vaan kaikkea sävytti ahdistuksen ja ahdistavien ajatusten tuoma varjo.
Tänä päivänä pystyn *oikeasti* olemaan läsnä ja nauttimaan niistä elämän kivoista jutuista
Mutta miten ihmeessä pääsin tähän tilanteeseen?
Kun olin valmis ottamaan apua vastaan…
Aloin tunnistaa ahdistavia ajatuksia ylläpitävät ajatus- ja toimintatapani
🌱 Olin luokitellut ajatukseni hyviin ja huonoihin, sallittuihin ja kiellettyihin (=ahdistusta tuottaviin)
🌱 Olin luonut itselleni sääntöjä kuten sen, etten saa ajatella noita ”kiellettyjä” ajatuksia
🌱 Mieleni joutui jatkuvasti valvomaan, onnistunko noudattamaan noita sääntöjä
Päästin irti vanhoista toimimattomista tavoista ja aloin omaksua uuden ajatus- ja toimintamallin
🌱 Aloin erottamaan toisistaan ajatukset, faktat ja ennusmerkin
🌱 Uskalsin muuttaa aiemmin itselleni luomia sääntöjä
🌱 Uskalsin kohdata ahdistavat ajatukset ja niiden mukanaan tuomat pelot sen sijaan, että yritän jatkuvasti päästä niistä eroon
Tiedän kokemuksen kautta, kuinka tuskaista ahdistavien ajatusten kanssa kamppaileminen on.
Mutta tiedän myös, että ahdistuksen ja ahdistavien ajatusten sävyttämä elämä voi olla vain elämänvaihe.
Sen vuoksi haluan auttaa sinua…
🌾 Muuttamaan nykyisen elämäsi taakse jääväksi elämänvaiheeksi
🌿 Aloittamaan uuden keveämmän elämästä nautiskelun elämänvaiheen
Sitä silmällä pitäen olen luonut Avaimet ahdistuksen vähentymiseen verkkokurssin 💛
Verkkokurssin avulla...
✅ Tunnistat omat ajatus- ja toimintavat, jotka ylläpitävät ahdistavien ajatusten ja yliajattelun kierrettä
[Vaikka ajatusten aiheet eroavat toisistaan, ne toimivat aina samalla logiikalla.]
✅ Uskallat päästää irti toimimattomista ajatus- ja toimintavoista
[Et vain tiedä, mitä sinun pitäisi tehdä, vaan uskallat tehdä niin kurssin harjoitusten avulla.]
✅ Omaksut uuden ja oikeasti toimivan ajatus- ja toimintatavan
[eli alat elää sovussa ahdistavien ajatusten kanssa, mikä alkaa itsestään vähentää kokemaasi tuskaa ja ahdistusta]
Kurssi sisältää neljä valmiiksi nauhoitettua moduulia. Voit siis katsoa videoita, kuunnella harjoitteita ja täyttää työkirjojen pohdintatehtäviä sinulle sopivaan aikaan ilman kiirettä.
Kurssin kuunteluharjoitteet on luotu niin, että voit kuunnella samaa harjoitetta uudestaan ja uudestaan — ja suosittelenkin sitä, sillä uuden ajatus- ja toimintavan omaksuminen vaatii harjoitusta.
Jotta sinun tulisi oikeasti kuunneltua harjoitteita ja tehtyä tehtäviä, sen täytyy olla helppoa. Siksi kurssi on rakennettu Kajabi-kurssialustalle. Lataamalla Kajabi-sovelluksen puhelimeesi tai tabletillesi pääset muutamalla klikkauksella kurssimateriaalien pariin.
Kurssi alkaa virallisesti maanantaina 19.1.2026, jolloin saat käyttöösi ensimmäisen moduulin. Loput kolme moduulia avautuvat sinulle kolmena seuraavana maanantaina.
Kurssimateriaali on kuitenkin käytössäsi puolen vuoden ajan, joten sinun on mahdollista edetä omaan tahtiin.
Liity NYT mukaan psykologin luomaan verkkovalmennukseen:
Avaimet ahdistuksen vähentymiseen
Vapaudu ahdistuksen ja yliajattelun kierteestä harjoittelemalla vain 15min päivässä 🌱
…jotta elämä ei mene ohi ahdistuneena oman pään sisällä, vaan pystyt nauttimaan niistä elämän kivoista jutuista 💛
Ovet ovat auki NYT ja ne sulkeutuvat sunnuntaina 18.1.2026 klo 23:59
Maksa kerralla
187€
Maksutavat?
- Pankki- tai luottokortti
- ApplePay
- Verkkopankki (valitse ensin Klarna)
Mitä hintaan sisältyy?
- 4 muutoksen mahdollistavaa moduulia
- Helposti puhelimesta kuunneltavat harjoitukset, joiden avulla viet oppimasi käytäntöön
- Valmennusmateriaali on käytössäsi puolen vuoden ajan
Liity nyt,
maksa myöhemmin
Maksutavat?
- 16,99€/kk (12kk, Klarna)
- 30 päivän lasku (Klarna)

00
DAYS
00
HOURS
00
MINS
00
SECS
Mietitkö vielä?
Nyt sinun täytyy sanoa vain "ehkä", sillä annan sinulle täydet 30 päivää aikaa kokeilla valmennustani.
Tee kaikki harjoitukset ja katso videot. Huomaa, kuinka ahdistuksesi alkaa vähentyä ja pystyt taas keskittymään niihin elämän kivoihin juttuihin. Jos näin ei tapahdu eikä valmennus toiminut kohdallasi, laita vain minulle viestiä [email protected] ja annan sinulle kaikki rahat takaisin.
Olen täällä auttamassa sinua — kuljen rinnallasi, jotta uskallat ottaa tarvittavat askeleet
Olen Eveliina Juselius kolmekymppinen psykologi.
Missionani on auttaa toistuvista ahdistavista ajatuksista kärsiviä aikuisia omaksumaan uusi oikeasti toimiva tapa suhtautua niihin
...sillä uusi suhtautumistapa on ainoa tapa vähentää niitä ja niiden tuottamaa ahdistusta PYSYVÄSTI.
Tiedän tämän paitsi ammattini mutta myös oman kokemukseni kautta.
Kärsin itse päivittäisestä ahdistuksesta ja ahdistavista ajatuksista ollessani reilu parikymppinen. Elämäni tuntui silloin rehellisesti sanottuna kamalalta. Elämä ilman jatkuvasti mielessä pyöriviä ahdistavia ajatuksia oli minulle vain kaukainen haavekuvitelma, jonka en usein edes uskonut olevan mahdollinen.
Minun elämäni kuitenkin muuttui. Jatkuva ahdistavista ajatuksista eroon pyrkiminen vaihtui ensin noiden ajatusten kanssa sovussa elämiseksi ja lopulta (yllättävän nopeasti) niiden ja niiden tuoman ahdistuksen pysyvään vähentymiseen.
Koska tämä on tapahtunut minulle, uskon, että se on mahdollista myös sinulle!
🧡 Eveliina